sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Taas kuvaton päivitys

Raksalla tulee käytyä lähes päivittäin, mutta kamera aina tuntuu unohtuvan kotiin. Joten vieläkään ei tuoreita kuvia saa blogiin...Tosin koko talo on tällä hetkellä täynnä keittiökalusteita, joista vielä suurin osa on löytämättä omalle paikalleen. Kovin hyviä kuvia sieltä ei siis saisikaan.
Toissa viikolla mestarimme kävi mittailemassa lattian kosteutta ja oli sitä mieltä, että lattiat saa pinnoittaa. Nyt on siis isompi vessa, sauna ja kylpyhuone saanut laatan lattiaan. Saumakurat vielä puuttuu. Toisen timpurin piti tulla tänään ahkeroimaan saumat kuntoon, mutta vielä iltapäivään mennessä ei näkynyt. 
Myös ensimmäinen makuuhuone sai laminaatin pintaan. Ensimmäinen huone on siis paria lattialistaa vaille valmis:)
Laminaatiksihan valitsimme koko taloon QuickStepin sävyn Tammi Natural. Ainakin makuuhuoneessa tuo näyttää hyvältä.
Näyttää muuten siltä, että kuukauden päästä talo olisi sisältä valmis ja pääsemme siis muuttamaan. Siihen asti timpurit tekevät sisätöitä ja siirtyvät vasta sen jälkeen viimeistelemään talon ulkoapäin. 
Vaikka timpureita on raksalla pyörinyt kaksin kappalein, on hommaa jäänyt itsellekin ihan riittämiin. Eilen kierrettiin neljä rautakauppaa yhden ruuvin perässä. Vasta Rautiasta löytyi ruuvipaketti, joka oli kooltaan edes lähellä sitä, mitä piti. (Ruuveja siis kaivattiin kalusteiden kasaamiseen, koska Isku nähtävästi on nuukaillut ruuvien kanssa.) Sen lisäksi mies kävi kytkemässä Ecowatin päälle vihdoin. Tosin jostain syystä käyttövesi ei lähtenyt lämpiämään. Lattiassa kiertävä vesi kylläkin. 

Asiasta toiseen; huomasin, että blogini alkaa saamaan pikkuhiljaa lukijoita. Toivottavasti kirjoittelustani on iloa muillekin kuin itselleni... Ja myös kommentit ja ideat ovat tervetulleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti