torstai 14. kesäkuuta 2012

Ikkunareklamaatiosta vielä

Eilen kävi Tiivin kaveri hoitamasssa ikkunat kuntoon. Nopeasti hoitui asia, kun itse vaan saimme laitettua reklamaation eteenpäin. 
Nyt aukeaa siis makkarin ikkuna, vaatehuoneen sälekaihdin on vaihdettu ja kylppärin ikkunan karmit siistitty. Yksi reklamaation aihehan oli rikkinäinen karmi makuuhuoneessa. No sitä ei vaihdettu kuten olisin toivonut, vaan paklattiin vaan reilusti. 
Ennen-kuva
En jaksanut asiasta sitten sen enempää nurista, koska lommo on kuitenkin sisäpuolella ja näkyy ainoastaan ikkunanpesun yhteydessä.

Ja jälkeen-kuva
Lisäksi kaveri huolsi vielä ulko-ovet lähtiessään:)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Viimeisetkin ikkunat pesty

Sain vihdoin tänään pestyä loputkin ikkunat (jotka muuttopäivänä jäi vielä pesemättä). Ja kohta voikin sitten aloittaa alusta. On meinaan siitepölyä siinä määrin. 
On tullut huomattua, että omakotiasujan ei tarvitse miettiä kuinka vapaa-aikansa käyttää. Illat ovat menneet siivoilun ja pienen nikkaroinnin merkeissä. Rakennuspölyä ilmeisesti tulee vielä aika tavalla, koska joka päivä saa imuroida lattiat.
Eilen saimme vihdoin tehtyä keittiön saarekkeeseen reiän tornipistoketta varten. Sähkäri oli siis siinä käsityksessä, että torni tulee keittiökauppojen mukana eikä siksi sitä asentanut. Meille taas oli päivän selvää, että kaikki pistorasiat kuuluvat sähköurakkaan, eikä osattu asiaa ihmetellä ennen talon valmistumista. No ostimme tolpan itse tukusta ja sähkäri tulee sen sitten kytkemään toivottavasti pikapuoliin.

Schneider electric pop-up pöytäpaneeli

 
Siistinnäköinen myös tasoon upotettuna. Nyt ansaitulle kahvitauolle minttusuklaamuffinssin kera!