keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Omakotiasumista

Pitkä aika on kulunut viimeisimmästä päivityksestä. Osittain siksi, että nettimme on tällä hetkellä yhden kännykän varassa, osittain siksi, että kesä on ollut täynnä pientä puuhastelua ulkosalla. Talo on lähes kokonaan nyt maalattu. Lisäksi pihallamme on pyörinyt pikkukaivuri tasailemassa maata parisen viikkoa.

Ei tarvitse muuten harkita istutuksia pihalle, on niin kivistä maastoa, että jälkikäteen ei käsipelillä enää istutuskuoppia kaiveta. Kone kaivoi parille tuijalle ja omppopuulle kuopat valmiiksi. Huomenna tulee ainakin yksi kuorma savimaata, jota on tarkoitus levitellä ennen multakerrosta. Näin etenee siis pihahommat.
Kuvasta näkyy hieman talomme uutta maalipintaa. Vaalea keltainen on siis Tikkurilan 506x. Nurkkalaudat on ihan perusvalkoisella. Ei ole kelit suosineet maalareita tänä kesänä, siksi urakka sujuu suhteellisen hitaasti.
Eilen kävin katsastamassa asuntomessut. Lähinnä kävin hakemassa vinkkiä verhoihin ja verhotankoihin sekä pihasuunnitelmaan. Mitään ahaa-elämystä en messuilla saanut. Itse asiassa olen ehkä entistäkin tyytyväisempi omaan kotiimme:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti