sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pihahommia

Viikonlopun saldoa:
Tähän laatikkoon tulisi meidän mansikkamaa kesällä. Ohjeet tuli naapurinsedältä, joka viime kesänä tehtaili näitä omaan pihaansa. Vielä kun joku jaksaisi nostaa sen terassilta tonne nurmikolle...




Ja tähän tulisi sitten rappuset. Terassin toisessa päädyssä on jo onneksi. Ihan ei tullut vielä valmista tänä viikonloppuna.


Kun nyt yöpakkaset vielä loppuisi niin päästään maalaushommiin...

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kylpyhuoneen uusi seinä

Tänään saapuivat vihdoin asennuspojat tuomaan liukuovea kylpyhuoneeseen. 

Lasi ei ole ihan niin valkoinen kuin alunperin olin ajatellut. Tietyssä valossa katsottuna se näyttää hivenen vihertävältä. Muuten on kyllä juuri sellainen kuin pitikin. Wc jäi yllättävän tilavaksi vaikka olin ajatellut, että se tulee seinän myötä turhan ahtaaksi. Nyt saadaan lopultakin naputeltua kattolistat kylpyhuoneeseen ja talo siis täysin valmiiksi sisältä:)

Ulkona onkin sitten vielä puuhaa. Mies laittoi tarjouspyynnön Messupuulle terassilaudoista, joista tehdään vielä terassin toiseen päätyyn ja varaston oven eteen portaat. Lisäksi olen pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja terassin kaiteiksi. 
Pihaan tuli viime viikolla muutama suursäkki kiviä sokkelin eteen levitettäväksi. Sitä ennen pitäisi sokkeli vielä pinnoittaa jotenkin...
Onneksi nyt näyttää siltä, että kesä saapuu tänä vuonna varhain ja päästään pian aloittamaan pihahommat!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kylpyhuoneesta

Sain vihdoin Asta-messuilta kipinän tilata kylpyhuoneeseemme kauan kaivatun lasiliukuoven. Kylppärissämme sijaitsee toinen wc ja tähän asti on ollut yhtenäistä tilaa suihkupuolen kanssa.



Lasinalle on tullut valikoimaan puhtaanvalkoinen, läpinäkymätön lasi, joten nyt olen ihan tyytyväinen, etten tilannut ovea vielä kaksi vuotta sitten. Tällöin kun kyselin tarjouksia, valikoimassa oli muistaakseni vain vihertävä satiinilasi kirkkaan lisäksi. Toimitusaika liukuovella on 3-4 viikkoa, joten kuvia laitan lisää asennuksen jälkeen.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Blogihiljaisuus rikottu

Pikainen päivitys lasten päiväuniaikaan. 
Monesti olisi kesän aikana tehnyt mieli päivitellä mm. autokatoksen rakennusvaiheista. Uuden perheenjäsenen myötä kuitenkin elämä on ollut aika hektistä miehen käydessä töissä ja rakentaessa autokatosta. Näin ollen olenkin tyytynyt käyttämään vapaa-aikani ihaillessa muiden päivityksiä ja hakien inspiraatiota oman kodin sisustamiseen.
Nyt päätin lähteä testaamaan uutta nettiliittymää ja laittaa vihdoin lisää kuvia meiltä sisältä.


Uuden ruokapöydän päälle löytyi pitkän etsinnän tuloksena kerni Bauhausista. Pöytä on mitoiltaan 140x140cm, joten mitään valmisliinaa tuskin tulen siihen koskaan löytämään. Vahakangas hieman suojaa pöytää vaikka ei ihan täydellinen mitoiltaan olekaan.



Autokatos saatu käyttökuntoon talveksi. Katoshan tehtiin pitkästä tavarasta. Valuperustus tuli Henrialta. Ja monta takapakkia tuli vastaan rakennusaikana. Ensi kerralla ehkä päädytään jonkinlaiseen elementtitoimitukseen...

 
Tänä syksynä on miehenikin päässyt sisustamaan:) Varaston sisustus on siis täysin hänen käsialaa ja kyllä tuli hieno! Tänne vielä pitäisi saada mahtumaan yksi Ikean vaatekaappi raksavaatteille sekä arkkupakastin. Katoksen ja pihan viimeistelyt jäänee vielä ensi kesäksi.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Projekti nimeltä autokatos on alkanut

Pitkästä aikaa taas jotain bloggaamisen arvoista asiaa.
Viikonloppuna saimme vihdoin kaivinkoneen aloittamaan autokatoksen pohjat. Katoksen paikalta löytyikin odotetusti vielä paljon kivitavaraa, jonka saimme siirrettyä naapurin tontille täyttömaaksi.



Perustus tulee Henrialta. Tarjouksen valuperustuksesta pyysimme myös Perustavalta, mutta jostain syystä emme tarjousta koskaan saaneet useista yhteydenotoista huolimatta. Huomenna tulee miehet laittamaan katoksen nurkkapisteet paikalleen ja sen jälkeen voi perustuksen tekoa aloitella.
Vielä pitäisi löytää jostain timpuri ja sähkäri. Yhden tarjouksen saimme jo sähköurakasta, mutta hinta oli sen verran korkea, että pyydämme vielä toisen tarjouksen.

Viikonloppuna kävimme Askosta tilaamassa uuden ruokailuryhmän. Toimitusaika tosin pöydässä on n. 5 viikkoa. Tampereen Askossa oli kaikki tuotteet -25%, lisäksi ruokailuryhmään saimme kotiinkuljetuksen. Ehkä ruokailuryhmän saavuttua uskallan julkaista muutaman kuvan tupakeittiöstämme.

Vielä pieni mainospuhe (ei sponsoroitu). Ostin Kärcherin ikkunanpesimen pitkän harkinnan jälkeen ja voin suositella laitetta muillekin. Nyt on talon kaikki ikkunat pesty. Ei mitään mukavaa puuhaa, mutta ikkunanpesin teki hommasta hieman nopeampaa ja miellyttävämpää. Josko ikkunat tulisi pesastua vielä toisenkin kerran tänä vuonna...

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tee-se-itse liukuovet vaatehuoneeseen

Viikonlopun saldo on siis kauan kaivatut liukuovet vaatehuoneeseen. Inspiraatio ovien tekemiseen löytyi Valkoisen Harmajan blogista, joskin heidän kiskot on hieman erityyppiset.

Pyysimme tarjouksen valmiista liukuovista Pirkanmaan keittiökalustetukusta, mutta päädyimme yrittämään ovien tekoa itse.
Ovilevyt on haettu Messupuusta ja ovat MDF-levyä, jotka on maalasimme samanväriseksi kuin sängynpäätyseinä (Tikkurila Mulperi-sävy Helmi kalustemaalilla).


 Kiskot ja helasarjan haimme Starkilta (Helaform BasicBob). Haasteellisinta projektissa oli saada ruuvit ovien päälle rikkomatta ovilevyjä. Päädyimme laittamaan hieman pienemmän ruuvit kuin alunperin suunnittelimme. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan kestääkö systeemi vai tippuuko ovilevyt alas...







Kuten kuvasta näkyy, vaatehuoneen sisustus on vielä "hieman" vaiheessa. Haimme eilen Ikeasta Lack-seinähyllyt, joihin olisi tarjoitus laittaa vaatetangot alle. Hyllyjen alle olen suunnitellut laittavani lipaston (Ikean Malm tai Bestå-sarjan lipasto). 



 Vaatehuoneen toiseen päätyyn mahtuu vauvan hoitopöytä ja kun se käy tarpeettomaksi, sinne voisi laittaa pienen työpöydän.
Makuuhuone vaatii vielä pientä laittoa. Sängynpäätyseinä on vielä hieman koruton ja pohdinnan alla.

Kevään seuraava isompi projekti olisi autokatoksen rakentaminen ja sen suunnittelu on parhaillaan työn alla. Mietinnässä on vielä tehdäänkö katos "pitkästä" vai hankitaanko elementtitoimitus. Rakennuslupahan meillä on haettu siis pienelle autokatokselle, jonka päätyyn tulee lämmin varasto.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pienen pojan huone

Pojan huone on vihdoin saanut verhot ikkunaan ja uuden kotikutoisen maton lattiaan. Matto on ensimmäinen harjoituskappale, mutta ihan onnistunut. Samoin verhot ovat ensimmäiset, mitä uudella ompelukoneellani surautin. Laskosverhon ohje on omasta päästä, sillä en sopivaa löytänyt netistä. Maton ohje löytyi Kauhavan Kangasaitan sivuilta. Ohjetta piti hieman muokata, sillä kude meinasi loppua kesken...
Huoneen kalusteet ei tahdo löytää oikeaa paikkaansa, mutta ehkä toimiva järjestys löytyy ajan kanssa.




 
Kuisti on saanut myös ikkunoihin uudet pellavakapat. Otan kuvia kunhan saamme viimeiseenkin ikkunaan verhotangon.
 
Alkuviikosta pitäisi tulla Pirkanmaan keittiökalustetukulta tarjous kuistin penkistä, makuuhuoneen vaatekaapista sekä vaatehuoneen liukuovista. Olisin toivonut tarjouksen myös kylpyhuoneen seinälle sijoitettavasta pikku pyyhekaapista, mutta suosittelivat kääntymään Bauhausin puoleen.

Huomenna otamme koko perheen voimin pienen irtioton arjesta ja käymme katsomassa muumeja Tallinnan laivalla:)