torstai 29. maaliskuuta 2012

Vihdoin niitä kuviakin

Raitatapetti ei ole kuvassa edukseen, täytynee ottaa joskus parempi kuva

Makuuhuone nro III



Makuuhuone nro II eli lastenhuone (ja taukotila tällä hetkellä)

Keittiö alkaa pikkuhiljaa muodostua

Täynnä roinaa vielä, mutta hyvältä näyttää

Keittiön ja kodinhoitohuoneen työtaso
Päävessa lähes valmiina


Vessan lattian sauma näyttää kovin vaalealta. Piti siis olla hiekan sävyinen. Täytyy käydä varmistamassa, että timpuri on ottanut oikeasta säkistä saumakuran...

Lattialaminaatti näyttää tällaiselta

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Taas kuvaton päivitys

Raksalla tulee käytyä lähes päivittäin, mutta kamera aina tuntuu unohtuvan kotiin. Joten vieläkään ei tuoreita kuvia saa blogiin...Tosin koko talo on tällä hetkellä täynnä keittiökalusteita, joista vielä suurin osa on löytämättä omalle paikalleen. Kovin hyviä kuvia sieltä ei siis saisikaan.
Toissa viikolla mestarimme kävi mittailemassa lattian kosteutta ja oli sitä mieltä, että lattiat saa pinnoittaa. Nyt on siis isompi vessa, sauna ja kylpyhuone saanut laatan lattiaan. Saumakurat vielä puuttuu. Toisen timpurin piti tulla tänään ahkeroimaan saumat kuntoon, mutta vielä iltapäivään mennessä ei näkynyt. 
Myös ensimmäinen makuuhuone sai laminaatin pintaan. Ensimmäinen huone on siis paria lattialistaa vaille valmis:)
Laminaatiksihan valitsimme koko taloon QuickStepin sävyn Tammi Natural. Ainakin makuuhuoneessa tuo näyttää hyvältä.
Näyttää muuten siltä, että kuukauden päästä talo olisi sisältä valmis ja pääsemme siis muuttamaan. Siihen asti timpurit tekevät sisätöitä ja siirtyvät vasta sen jälkeen viimeistelemään talon ulkoapäin. 
Vaikka timpureita on raksalla pyörinyt kaksin kappalein, on hommaa jäänyt itsellekin ihan riittämiin. Eilen kierrettiin neljä rautakauppaa yhden ruuvin perässä. Vasta Rautiasta löytyi ruuvipaketti, joka oli kooltaan edes lähellä sitä, mitä piti. (Ruuveja siis kaivattiin kalusteiden kasaamiseen, koska Isku nähtävästi on nuukaillut ruuvien kanssa.) Sen lisäksi mies kävi kytkemässä Ecowatin päälle vihdoin. Tosin jostain syystä käyttövesi ei lähtenyt lämpiämään. Lattiassa kiertävä vesi kylläkin. 

Asiasta toiseen; huomasin, että blogini alkaa saamaan pikkuhiljaa lukijoita. Toivottavasti kirjoittelustani on iloa muillekin kuin itselleni... Ja myös kommentit ja ideat ovat tervetulleita!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Budjetista

Tänään ollaan miehen kanssa palattu pitkästä aikaa aiheeseen budjetti. Exceliin laitettiin ylös paljonko rahaa on mennyt ja mitä hankintoja on vielä edessä. Lisäksi yritimme vähän laskea timpureiden työtunteja. Sisustusvalinnoissa ollaan säästetty aika tavalla, onneksi. Karu totuus on, että rakennuttaminen on kallista hommaa. Hyvät uutiset: saamme todennäköisesti talon valmiiksi. Huonot uutiset: autokatos saa jäädä toistaiseksi tekemättä.  
Ja niistä tulevista hankinnoista: 
Vielä puuttuu siis vessanpönttö x2. Putkimies suositteli satsaamaan Idon seven d malliin. Erityisesti kylpyhuoneen yhteydessä olevaan vessaan olisi hyvä kun se ei kerää kosteutta vesisäiliön kylkeen.
Myös suihkut ovat mietinnässä. Hansgrohen raindance olisi ihana, mutta kallis, joten täytynee tyytyä johonkin muuhun.
Lisäksi muita hankintoja on vielä pitkä lista.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Vielä yksi takkapäivitys:)

 Takka on siis valmis ja ensimmäinen pieni pesällinen on poltettu. Hienosti näyttää takka vetävän. Viikon päästä voi polttaa jo kunnon pesällisen puuta. Ja tämänkokoisella takalla maksimipuumäärä on siis 30kg.

Kylpyhuoneen laatat on vielä pesemättä ja jokseenkin likaiset, mutta oli pakko laittaa heti kuvia kun laatat oli saanu saumauksen. Hirveen kaunis on vaikka itse sanonkin.

Ja tässä vielä lähikuvaa helminauhasta.
 


Jos tarkkaan katsoo, niin tässä näkyy vähän tuota viime päivityksessä mainostamaani kattopaneelia.
 

Työmiehen taakse avautuu tupakeittiö, joka on saanut pintaansa Eco Tweed-tapetin.
Ja ensi viikolla siis saapuu kalusteet. En malta odottaa!

torstai 8. maaliskuuta 2012

pikkupäivitys

Kylpyhuoneeseen löytyi kaunis, valkovahattu, oksaton mäntypaneeli kattoon. Todennäköisesti se on lyöty jo paikalleen. Olen siitä kyllä kovin mielissäni, että sain vaihdettua vielä sen tervaleppäpaneelin pois.
Keittiö sai eilen ruututapetin pintaansa. 
Alkuperäisen suunnitelman mukaan tapettia piti siis tulla vain välitilaan. Täytyy käydä nappaamassa siitä kuva blogiin. Myös 3. makkari sai raitatapetin pintaansa eilen.
Eilen kävi muurari laittamassa piipun paikalleen ja takassa poltettiin ensimmäinen pikkupesällinen tulta. Kovasti muurari moitti Tiilerin takkaluukkua, yleensä mustuvat aika pian. Lisäksi siinä ei ole mitään mahdollisuutta säädellä liekkiä. Muttä on se vaan hyvännäköinen verrattuna perinteiseen valurautaluukkuun!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Uusia kuvia

Takka on nyt siis lähes valmis ja se näyttää tällaiselta. Itse olemme todella tyytyväisiä ja innolla odotamme, koska päästään polttamaan ensimmäinen pesällinen. Muurari menee katolle vasta kun lumet on sulaneet, joten piippua joudumme hetken aikaa odottamaan.





 Tässä vielä lähempää kuvattuna koristelaatta.

Saunassa näyttää nyt tällaiselta. Kuvausvalo ei ole paras mahdollinen, joten seinäpaneeli näyttää kuvassa aika punertavalta.

Kiukaan taakse valitsimme tämännäköisen laatan. Saumat vielä puuttuu laatan välistä, muuten seinä on valmis.

Ja kylpyhuoneen laatoitusta. Myös tässä kuvausvalo on aika heikko. Varmaan saumausten jälkeen laatoitus tulee olemaan aika kiva. Pieni moka on taas käynyt tavaraa tilattaessa. Tai lähinnä tietokatkos. Saunapaneleita ostaessamme hankimme myös kylpyhuoneeseen samaa tervaleppäpanelia kattoon. Minä kun olisin halunnut katon valkovahatulla puulla. Täytyy selvittää, onko panelit mahdollista palauttaa vielä... 


 Kylpyhuone kodinhoitotilasta kuvattuna.

Tekninen tila ja Ecowatin paikka:

 Pikkuhiljaa alkaa hahmottua, kuinka pieni tekninen tilamme tosiaan onkaan. No pääasia, että kaikki tarpeellinen sinne saadaan mahtumaan (eli ecowatti, sähkökaappi, keskuspölynimuri, ilmastointikone ja lattialämmityksen jakotukki)

 Sähkäri kävi vihdosta viimein siirtämässä sähkökaapin tekniseen tilaan ja pääsimme luopumaan vuokrakaapista.

Tähän tulee sitten se terassi aikanaan...

Timpurit ovat ahkeroineet sisähommissa viime aikoina, joten ulkoa katsottuna talo näyttää edelleen tältä: